Kaukaisessa maailmassa, 1000 vuotta sitten vallitsi rauhan ja valon aika – valon, jota levitti mahtava kristalli kolmen auringon voimalla. Mutta kristalli särkyi ja pimeys laskeutui maan päälle. Seurasi pelon ja kaaoksen aikakausi. Pahat Skeksit ottivat vallan ja ajoivat hyvät Gelflingit sukupuuttoon.
Nyt nuo kolme aurinkoa ovat taas tulossa samaan linjaan. Valon ja hyvyyden viimeinen mahdollisuus on käsillä. Mutta sammunut kristalli on saatava ehjäksi. Gelfling suvun viimeiset eloonjääneet, Jen ja Kira, päättävät löytää kristallin ja korjata sen. Tehtävä on äärimmäisen vaarallinen. Kristalli nimittäin sijaitsee pahuuden tyssijassa, Skeksien valtavassa linnassa. Jos Jen ja Kira epäonnistuvat, on kaikki toivo lopullisesti menetetty. Silloin edessä olisi ikuinen Skeksien aikakausi – päättymätön pimeys.
Tumman kristallin tuotanto kesti peräti viisi vuotta ja se on ehdoton merkkiteos fantasiaelokuvien saralta. Elokuva on kolmen visuaalisen mielen henkeäsalpaava yhteistuotos: ohjauksesta vastaavien Jim Hensonin (The Muppet Show:n luoja) ja Frank Ozin (Koukkusormi, Stepfordin naiset) sekä tuottajan pallilla istuvan Gary Kurtzin (Tähtien sota, Imperiumin vastaisku). Elokuvan musiikin on säveltänyt Trevor Jones (Viimeinen mohikaani, Notting Hill, From Hell) ja erikoisefekteistä vastaa George Lucasin perustama, maailan parhaimmaksi ylistetty efektistudio Industrial Light & Magic.
1 tunti Extramateriaalia:
The World of The Dark Crystal, making-of-dokumentti, kuvagalleria, biografioita, Jim Henson, ohjaaja/käsikirjoittaja/näyttelijä, ja Frank Oz, ohjaaja/näyttelijä.
Kesto: 1 h 33 min
Kuvasuhde: Anamorfinen 2,35
Ääni ja kieli: Dolby Digital Stereo
Aluekoodi / värijärjestelmä: R2 PAL
Tekstitys: suomi,ruotsi,norja,tanska