PlayStation-fanit tunnistavat Final Fantasy -pelisarjan välittömästi, koska Final Fantasy VII ja sen monet jatko-osat ovat saavuttaneet valtavan suosion. Vaikka pelit ovatkin riemastuttaneet miljoonia pelaajia ympäri maailman, useat fanit voivat vasta nyt tutustua Final Fantasy -pelisarjan menneisyyteen. Final Fantasy VI julkaistiin jokin aika sitten uudelleen PS one -versiona, ja nyt kaikilla on mahdollisuus uppoutua IV- ja V-osien tarinaan, kun Final Fantasy Anthology julkaistaan.
FFIV:n alkuperäinen SNES-julkaisu on vuodelta 1991, ja FFV julkaistiin sitä seuraavana vuonna. Kumpikin kuuluu selvästi aikakauteen ennen PlayStationia, kolmiulotteista grafiikkaa ja FMV-tekniikkaa. Uudet versiot onkin modernisoitu, ja peleissä on uusia FMV-jaksoja, jotka kuvaavat juonta erinomaisesti. Itse peliä pelataan kuitenkin vanhassa kunnon kaksiulotteisessa maailmassa. Onneksi juoni ja pelaaminen ovat niin houkuttelevia, etteivät pelin ulkonäölliset puutokset haittaa yhtään.
Final Fantasy IV oli pelisarjan ensimmäinen peli, jossa hahmojen annettiin kehittyä. Tästä tulikin yksi sarjan suosikkipiirteistä. Juoni keskittyy Cecilin toimiin. Cecil on Dark Knight -ritari ja Imperial Army -armeijan komentaja, joka joutuu omantunnon kriisiin ja eroaa lopulta työstään. Cecil päätyykin vaaralliseen seikkailuun ja lopulta taisteluun pahaa Zemusia vastaan. Final Fantasy IV oli myös ensimmäinen peli, jossa käytettiin aktiivista aikataistelujärjestelmää (Active Time Battle System). Järjestelmä aiheutti suorastaan vallankumouksen roolipelien maailmassa, ja sen ansiosta FFIV saavutti valtavan suosion sekä Japanissa että Yhdysvalloissa.
Final Fantasy V:ssä arkkivihollisena on X-Death-niminen puu, kun taas todelliset vaaratilanteet aiheuttaa X-Deathin paha ja varsin kammottavan näköinen luottomies Gilgamesh. Pelisarjan fanit ovat kiintyneitä peliin pitkälti sen innovatiivisen tehtäväjärjestelmän vuoksi. Voit nimittäin koska tahansa valita pelihahmoille tehtävän, jotka vaihtelevat Warriorista ja Magicianista Magical Danceriin. Näin pystyt hyödyntämään eri hahmojen taitoja parhaiten. Kun yhdistelet ovelasti erilaisia taitoja lisääviä esineitä ja tehtäviä, saat käyttöösi valtavan määrän taitoja ja kykyjä. Onkin sanottava, että FFV osoittautuu erittäin muuntelukykyiseksi peliksi.
Roolipelaajat pitävät molempia pelejä tosiklassikkoina, ja pelit ovatkin kestäneet ajan hampaissa varsin hyvin. Ne eivät luonnollisestikaan pysty kilpailemaan visuaalisuudessa uusien roolipelien kanssa, sillä uudet pelithän ovat niin selvästi nykyisen aikakauden tuotoksia. Final Fantasy -pelisarjan fanit eivät missään nimessä voi jättää väliin tätä tuulahdusta menneisyydestä. Jokainen roolipeleistä kiinnostunut ilahtuu varmasti huomatessaan, miten arvokkaasti nämä kaksi peliä ovat ikääntyneet.
Kaksi Final Fantasy -klassikkoa samassa paketissa!
Final Fantasy -pelisarjan menneisyys ensimmäistä kertaa PlayStation-muodossa
Uudet FMV-videojaksot juonta vauhdittamassa