Matti on fiktiivinen draamaelokuva miehestä, joka rakastaa mäkihyppyä niin paljon, että hänestä tulee lajissaan maailman paras. Mutta se, että hallitsee hommansa kisamäessä, ei auta Mattia tekemään telemarkeja arkielämässään: Matti kaatuu, kompuroi ja teloo itseään kerta toisensa jälkeen, mutta kuin ihmeen kaupalla hän nousee aina jaloilleen – ja on kohta taas valmis uuteen hullunrohkeaan ja jo ennalta epäonnistumaan tuomittuun hyppyyn.
Matin tie palvotusta urheilusankarista keltaisen lehdistön kestosuosikiksi on pohjimmiltaan traaginen tarina, mutta erilaisten koomisten toljailujensa huvittavuutta ei edes elokuvan esikuva, todellinen Matti Nykänen, pysty eikä halua kieltää. Matti keräsi elokuvateattereissa ennätysmäiset lähes puoli miljoonaa katsojaa!